Keittiö trendit 2021

Keittiö trendit muuttuu vauhdikkaasti. Vuodelle 2020 mustat keittiöt tekivät tuloaan ja moni halusi mustaa. Mustalla haluttiin vaikka koko keittiö. Vakiintunut trendi oli kuitenkin yhdistää musta ja tammi (kuva alla). Tällä saatiin kylmään mustaan yhdistettyä tammen lämpöä.
Nyt tuloaan tekevät selkeästi vihreän ja ruskean sävyt yhdistettynä mustaan tai valkoisen. Tähän tekstiin pyrimme keräämään tulevia trendejä vuodelle 2021. Mustia keittiöitä tehdään edelleen, mutta tilalle tulee vihreää ja ruskeaa yhdistettynä valkoiseen ja mustaan. Puun eri sävyt täydentävät ja pehmentävät tyyliä myös jatkossa. Onko kyseessä tammi vai jokin muu puulaji? Se jää nähtäväksi.
 Kuvan keittiössä ovet on maalattu Tikkurilan nefriitti sävyllä.Vetimenä on kuparin värinen kantikas vedin.
Kuparia löytyy myös hanasta. Taso on laminaattia valkoisella marmori kuviolla. Samaa kuviota löytyy myös välitilalevystä.
Allas ja tasoliesi on mustaa joka on ollut trendinä jo pitkään.
Jääkaappi pakastin on integroitua mallia kuvan oikeassa reunassa. Uuniksi ja mikroksi valikoitui mustat lisäämään mustan osuutta.
Tasoliedeksi valikoitui Bora Pure liesitaso. Imevät liesitasot ovat tehnyt tuloaan jo pari vuotta ja ne ovatkin kasvattaneet markkinaosuutta selvästi.